tiistai 16. helmikuuta 2010

Sisäkauluri


Olen kuullut että jossain Helsingissä myydään monia erinäköisiä kaulureita. Nyt en vaan muista liikkeen nimeä, mutta mielestäni se alkoi S -kirjaimella. Mutta kuitenkin. Näin yhden näistä lähietäisyydeltä ja ihastuin välittömästi. Aivan ihanan "sotkuisen" näköinen ja vielä mukava kaulaa vasten, kun on trikoo kangas työn sisäpuolella. (Ja trikoo peittää sopivasti lankasotkun työn nurjalta puolelta).


Päätin välittömästi hyödyntää jämälankojani ja etsin sellaiset värit mitkä eroavat hyvin toisistaan, mutta sopivat toistensa kanssa hyvin. Löysin Äidiltä saaman pienen oranssin lankakerän ja päätin, että nyt on se aika kun sen käytän. Kiitoksia Äipälle lanka oli ihana piristysruiske työhön




Muista jättää pieni osa trikoo kangasta ompelematta työhön, jotta saat käännettyä työn oikein päin. Trikoo kankaan sain yhdestä ikivanhasta H&M topistani. Toppi on aikoja sitten jäänyt minulle pieneksi, mutta jostain syystä olen silti sitä säilyttänyt. Ja hyvä niin, sain sen nyt vihdoinkin hyötyökäytettyä.
Ja tässä vielä valmis kauluri molemmilta puolilta. Mielestäni aivan huippu. On muuten hyvin lämmin, etikä tosiaan kutita kaulaa ollenkaan. Hieman kauluri kyllä rajoittaa kampausta, sillä kun sen vetää pään yli niin tukka hieman sotkeentuu. Eli ihan loistava minulle kun harvemmin niin tarkasti laittaa tukkaansa tms. Ja jälleen tosi hyvää mainosta Parturi-kampaajalle. :)






.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti