perjantai 30. huhtikuuta 2010

KetjuLaukku






Malli : Oma
Lanka: Novita Flip Flop
Puikot: 2 1/2

Neuloin koko laukun pienillä puikoilla, jotta saisin neuleesta tarpeeksi kireää.
Olen jo kauan kaivannut itselleni mustaa pikkulaukkua, joka ei vie paljon tilaa ja on helppo pitää menossa mukana. Jostain syystä en vaan ole saanut aikaiseksi sellaista itselleni ostettua, joten päätin muutama päivä sitten kokeilla tehdä sellaista itse. Ja toista en tule enää tekemään! Laukku oli muuten ihan mukava tehdä, mutta sisustan kanssa oli väkertämistä. En ole nimittäin mitenkään taitava, kun otetaan kangasta käyttöön. Mutta lopputulos kyllä mielyttää silmää. Mielestäni pikkumusta laukku onnistui loistavasti ja tulee varmasti käyttöön tulevaisuudessa (mm. huomenna vappupicnikillä).

Sain muutama kuukausi sitten Mummulta vanhoja ihania kankaita mm. vanhoja tyynyliinoja ja pöytäliinoja. Ihastuin välittömästi kyseiseen tyynyliinaan ja päätin välittömästi laukkua suunnitellessani, että juuri tämä kangas pääsee laukun sisustaksi. Sisustan ja ulkokuoren välillä on aivan ihana kontrasti, eikä sisustaa näy ulkopuolelta ollenkaan.
Sulkemismekanismin ja ketjun ryöstin vanhasta laukustani, mikä oli jonkinlainen ilmaismalli, enkä ole kertaakaan käyttänyt sitä (hopean värin takia). Sulkemismekanismi oli yllättävän helppo laittaa laukkuun kiinni takana olevien hakasien vuoksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti