tiistai 13. huhtikuuta 2010

Bolero!!!

Vihdoinkin sain jotai kuvaa tekemästäni bolerosta tänne. Työ on tosiaan ollut valmiina jo muutaman kuukauden, mutta kuvia on ilmeisesti hyvin vaikea ottaa!
Nyt on viime aikoina muutenkin ollut jostain syystä hirveä motivaation puute. Tuntuu etten ole oikein mitään saanut valmiiksi, ja ne mitä olen valmiiksi saanut on suoraan ohjeesta. Tuntuu jotenkin että ideat on ihan tyystin tällä hetkellä loppu. *Huoh*.



Mutta siis takaisin boleroon. Lankana käytin mustaa Novitan 7-veljestä -lankaa. Purin yhden työn, kun on ollut keskeneräisenä jo muutaman vuoden ja päätin vihdoinkin tehdä jotain siitä jopa valmiiksi asti. Ja boleron ohje löytyy Novita Talvi 2009 -lehdestä. Hyvin hyvin yksinkeirtainen "aivot narikkaan" ohje. Ja tosiaan en (muistaakseni) tehnyt edes mitään muunnelmia ohjeeseen.







Ja tässä yksi välityö. Minulla on jo kauan ollut ällö värikästä Novita Jenga -lankaa monta kerää pyörimässä lankakorissani. Ensin ajattelin tehdä langasta kaulahuivin, mutta jotenkin siitä tuli mieleeni minun vanha kesäkassini vuodelta (about) 2000. Olin silloin niin ihastunut sateenkaaren väriseen kassiin, niin päätin kokeilla miten kuuluu virkata edes jonkinnäköinen kesäkassi. Ohjeen löysin Novita kevät 2010 -lehdestä. Ja ohje on tosiaan hyvin yksinkertainen, sillä edelleen harjoittelen virkkaamista. Mielestäni kassi on hyvin hyvin kesäinen. Voin jo kuvitella pakkaavani sinne picnik tarpeet ihanan aurinkoisena päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti