lauantai 3. toukokuuta 2014

Vk 18




Mulla on todella vähän takkeja, ja ne mitkä mulla on, käytän ihan loppuun asti. Eli en heitä mitään menemään ihan turhasta, vaan korjaan, paikkaan ja nyt jopa värjään että voin pitää takin itselläni.
Tämä kyseisen takin hiha otti osumaa viime syksynä pyörän ketjuista, ja ei, oma käsi ei ollut mukana silloin, vaan takki oli tarakalla. Siitä syystä takin hihan kangas on mustan rasvan tahrima ja olen siitä saanut kommenttia koko tämän kevään ajan. Joten.... Päätin muista ehdotuksista huolimatta (pitsi, paikka kuvio yms..) värjätä koko takin mustaksi. Olin muutenkin takin ostohetkellä hieman varovainen tämän värin kanssa, eikä yhtään harmita värjätä takkia muun väriseksi. Eli kaupan kautta viime keskiviikkona kotiin ja värjäyspuuhiin.



Tämmöisen sitten löysin Tokmannilta. Oli ainoa musta pesukoneväri, mikä kaupassa oli. Aika tyyris, 7,90€, mutta halusin nyt kokeilla.
Eli pussin rakeet ja takki koneeseen ja 40 asteen puuvilla-ohjelma päälle. En edes kurkannut koneeseen ensimmäisen pesun jälkeen, vaan laitoin heti toisen kerran 40 ohjelman, ohjeen mukaan. Nyt jo vähän jännitti, että mitä koneesta tulee. Ja hyvähän siitä tuli. Todella tasainen sävy ja langat ja vetoketju ovat eri värisinä kiva lisä, muuten nyt niin mustaan takkiin. Tietenkin siis käytin pesukoneen vielä tyhjänä, että kaikki väri varmasti lähti koneesta. Eikä ainakaan tähän mennessä ole mustaa väriä missään pyykissä ollut.



Voin kyllä ehdottomasti suositella tällä kokemuksella kaikille pesukonevärjäystä. Vaikka olikin melko kallis väri, mutta nyt eivät rasvatahrat enää takin hihassa näy, ja tuntuu kuin olisi ihan uusi takki käytössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti