torstai 16. tammikuuta 2014

Betonia


Kuvat: Sanni Lindgren

Betoniset kynttilänjalat

Tämä menetelmä tuli minulle hieman tutuksi jo syksyllä, kun luokkalaiseni kanssa ohjasimme tämän teon muulle luokalle. Innostuin ideasta niin paljon, että päätin vielä jatkaa betonista tekemistä ja tein joululahjaksi yhteensä n. 15 kynttilänjalkaa lisää. Kuvista kaksi on "ylijäämä" materiaalia joululahjoista, joten valitettavasti jouduin.... ottamaan ne omaan olohuoneeseeni. 

Eli harmaa kynttilänjalka on tehty koululla hienosta sementistä maitotölkkiin. Valkoiset kynttilänjalat on tehty kotona antiikkilaastiin (kiitos iskälle!), toinen on tehty maitotölkkiin ja toinen kermaviilipurkkiin. Molemmat onnistuivat hyvin, mutta kermaviilipurkissa olisi voinut olla hieman vähemmän massaa, ettei lopputulos olisi ollut niin "sienimäinen". 

Betonista on helppo tehdä kaikenlaista, tarvitaan vain oikea pussi jauhoa, vettä, ruokaöljyä ja muotit. Ensi kesänä on aikomukseni tehdä enemmän juttuja betonista, kun voi ulkona taas tehdä. Betoniahan ei saa kuivattaa pakkasessa, sillä betonissa oleva vesi jäätyy ja aiheuttaa betonin halkeamisen. Kuivassa lämpimässä paikassa työ kuivuu parhaiten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti