lauantai 21. heinäkuuta 2012

Siivousta ja rannekoruja









Ohje: Täältä!
Langat: Puuvillalankaa ja Novita Valoanni ja Valoville
Muut tavitkkeet: Vanhoja rannekkoruja



Sain vihdoinkin siivottua lankalaatikkoni pohjaan asti. En olisi ikinä uskonut että lankaa olisi ollut niin paljon!!!
Mistä sitä on vaan kertynyt? Tuntuu ettei ikinä löydy mitään kivaa väriä tai ettei lankaa ole riittävästi. No nyt on! Löytyy jämälankoja ja kokonaisia koskemattomia keriä, ja aivan kaikenvärisiä ja merkkisiä ja eri materiaaleja. Myös kaikki keskeneräiset työt on nyt purettu (ne mistä on ohje hävinnyt tai en tarvitse niitä enää). Jotenkin ihanan helpottunut olo kun tietää mistä löytyy mikäkin. Toivottavasti pystyn pitämään laatikot siistinä, tai ainakin jonkin aikaa vähän siistimpänä.


Mutta asiaan!
Tämä kyseinen rannekorujen ohje löytyi ihan sattumalta kun surffailin eri käsityöblogeissa. Ohje vaikutti mukavan yksinkertaiselta ja olenkin miettinyt mihin tarkoitukseen vanhat rannekorut voisi käyttää. Hieman piti aluksi tekniikkaa miettiä, mutta kun sitä vain alkoi kokeilemaan, niin kyllä se sitten alkoi erittäinkin hyvin sujumaan.
Löysin jopa kätköstä ihanaa Novitan Valoannia ja Valovilleä, mitä oli ehdottomasti pakko käyttää rannekoruihin! Ihanaa 80-luvun meininkiä!


P.S Koulupaikkakin tuli tuossa itselle varmistettua, mutta siitä sitten lisää syksyllä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti