maanantai 30. huhtikuuta 2012

Postia!





Sny:ni muisti minua taas aivan huikealla paketilla! Ihana piristys kevääseen.


Paketista löytyi 10 kerää Lamer Safari lankaa, no. 9 pirteät puikot, Novita mini kerä, lankoihin sopivia nappeja,  sekä kolme erilaista lehteä. Lehdet olivat oikein ihana yllätys ja selatessani niitä löysin jo todella kivoja ohjeita.
Kaiken kaikkiaan erittäin runsas ja ihana Sny paketti.


P.S. Oikein mukavaa Vappua kaikille!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Brownies








Kun makeannälkä iskee, niin mikäs muu auttaisi siihen paremmin kuin herkullinen itse leivottu Brownie. Ja annoksen kruunaa mansikkajäätelö uunituoreen leivonnaisen päälle. Nam!


Reseptin löysin Valion sivuilta. Pähkinät tähän reseptiin oli aivan uusi tuttavuus ja onnekseni hasselpähkinöitä löysinkin kaapista jo valmiina.
Vaikka leivonnainen olikin aavistuksen liian kauan uunissa, niin makua se ei silti kauheasti muuttanut. Eikä onneksi siitä tullut liian kuiva. 
Ja kun tällä hetkellä olen yksin kotona, niin onneksi ketään ei ole todistamassa kuinka paljon tätä kerralla meinaan syödä.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Lasinaluset









Olin pääsiäisenä ystäväni pienimuotoisilla tupareilla (hän on muuttanut jo viime syyskuussa), joten päätin tehdä pikaisesti myös pienimuotoisen lahjan viemiseksi. Lankana käytin Gjestal Raggegarn Mix:iä, mikä on ehkä hieman karheaa mutta juuri sopivan väristä ystäväni "uuteen" kotiin. Koukku oli muistaakseni nro. 3.
Välityönä lasinaluset olivat oikein mukavat ja ne valmistuivat todella nopeasti. Sain ne jopa silitettyä ennen viemistä, mikä ei todellakaan ole suosikki kotiaskareeni.



tiistai 3. huhtikuuta 2012

Mistä aikaa?





Kun pää on täynnä ideoita, eikä tiedä mistä aloittaa, niin miten kuuluu toimia? En tiedä mikä nyt on, mutta kaikkea tekisi mieli tehdä samanaikaisesti. Nyt jo viimeisen viikon aikana olen aloittanut (ainakin) kolme eri työtä, ja mikään niistä ei ole lähellekkään valmiita. Kaapit ovat vain niin täynnä ihania lankoja, että sekin jo itsessään tekee päätöksen teon hankalaksi.
Muistaakseni viimeksi jouluna päätin, että nyt ei osteta enää uusia lankoja, ennen kun kaapeissa on rutkasti enemmän tilaa. No.... Viime viikolla ostin taas kuusi uutta lankakerää. Hups.
Jos vaikka sitten kesällä saisi kaappeja tyhjennettyä. Katsotaan...